Viemärin rassaus

Soita meille, kun viemärin tai salaojaputkien rassaus on tarpeen. Palveluihimme kuuluu myös juurien poisto rassaamalla ja valurautaviemäreiden hionta.

Juurien poisto rassaamalla

Sadevesi- ja salaojalinjoihin voi kasvaa läheisten puiden ja kasvien juuristoa. Lämmin ja kostea viemäriputki on otollinen kasvupaikka juuristolle. Putkien saumat ovat niiden heikko kohta, josta juuret pääsevät kasvamaan viemärin sisään. Erityisesti betoniset tai lasitetusta savesta valmistetut viemärit ovat alttiita juurien kasvulle. Niinpä rassaus pitää ne kauemmin hyvässä kunnossa.

Juuriston kasvaessa ajan myötä ne voivat täyttää putken tukkien linjan, tai jopa irrottaa putkien liitoksia, jolloin vesi pääsee karkaamaan putkesta ja imeytyy maaperään. Ennakointi kannattaa! Rassaamalla salaojaputkia ajoittain putkien käyttöikä pitenee, kun ne eivät ehdi rikkoutua eikä niitä tarvitse korvata uusilla.

Pohjaviemäreiden hionta

Teemme valurautaviemäreiden hiontoja niin yksityisille kuin sukitusyrityksillekin. Kun käyttöaikansa päähän tullutta viemäriputkistoa uusitaan sukitustekniikalla, viemärilinja huuhdellaan ja puhdistetaan rassaamalla ennen sukitusta.

Vesimoottorilla toimivan huuhteluautomme letkun päähän kiinnitettävä rassi jyrsii ja huuhtelee viemärin samanaikaisesti. Tuloksena on siisti ja puhdas viemäri ilman ylimääräistä kasvustoa tai tukoksia. Meiltä löytyy viemärin rassausvälineistöä useassa koossa tähän tarkoitukseen; 100mm, 150mm ja 200mm rassit. Alle 100mm linjat hoidetaan kuntoon mekaanisilla rasseilla.

Suomen Viemärihuolto Oy tarkistaa aina työnjäljen ja viemärin kunnon kuvaamalla käsittelemänsä viemärin toimenpiteen päätteeksi. Näin tiedämme, että tehtävä on onnistunut eikä putkistoon ole jäänyt ikäviä yllätyksiä. Kutsu meidät, kun salaojaputkien tai viemärin rassaus on ajankohtainen!

Jaa tämä sivu: