Toiminta­tapamme

Huomioimme tarkasti laatu- ja ympäristöstandardit ja pidämme huolta niin henkilöstöstämme kuin tärkeimmästä asiakkaastamme – juuri sinusta. Meillä asiakastyytyväisyys ratkaisee.

Toimintatapamme

Suomen Viemärihuolto Oy välittää aidosti asiakkaistaan, työntekijöistään ja yhteisestä ympäristöstämme ja pyrkimyksenämme on se, että tinkimätön laatu ja näkyy niin toiminnassamme kuin työnjäljessämmekin.

Valitessasi meidät voit luottaa tehneesi hyvän päätöksen.

Arvot

Toimintamme perustana on hyvä arvopohja; teemme työmme aina parhaamme mukaan, tinkimättä laadusta kuin taidostakaan. Annoitpa meille millaisen tehtävän hyvänsä, toteutamme sen parhaalla mahdollisella ammattitaidolla.



Ydin- ja tukiprosessien kehittäminen

Parannamme toimintaamme kehittämällä ydin- ja tukiprosesseja pyrkien aina ennakoimaan tulevaa ja valmistautumaan uusiin haasteisiin ja asiakkaidemme tarpeisiin. Tavoitteenamme on olla aina ajan tasalla, mieluiten edelläkävijänä viemärialan tehtävissä ja kuuntelemme tarkkaan asiakaspalautetta kehittyäksemme parhaaksi alallamme.

Vastuullisuus

Pyrimme vastuullisuuteen kaikessa toiminnassamme. Toimintamme on avointa ja ammattimaista. Täytämme toimintaamme koskevat lainsäädännön vaatimukset ja noudatamme niitä huolella.

Luotettava kumppani

Laatu ja ympäristöstandardit

Varmistamme yrityksessämme, että toimintamme kehittyy kaiken aikaa, pidämme laadun ja sen myötä myös asiakastyytyväisyyden korkeana.

Kehitystyömme toimintamme suhteen jatkuu siis edelleen aktiivisena. Pysyttelemme ajan hermolla toteuttaaksemme parasta mahdollista viemäripalvelua korkealla laatutasolla ja ammattimaisella otteella.

Toiminnan kehittäminen

Tuemme ja myös edellytämme koko henkilöstömme osallistumista toiminnan kehittämiseen. Kartoitamme asiakkaiden tarpeita ja kehitämme palveluitamme kaiken aikaa voidaksemme vastata kasvaviin ja muuttuviin korjaus- ja huoltotöihin. Laajennamme ja uudistamme kalustoamme niin, että se on aina ajanmukaista ja täyttää tehtävänsä moitteettomasti.

Henkilöstö

Saavuttaaksemme itsellemme asettamamme korkeat tavoitteet, panostamme jatkuvasti henkilöstömme ja yhteistyökumppaneiden osaamiseen sekä työmenetelmien kehittämiseen. Sen johdosta meiltä saat aina asiantuntevan ja ajanmukaisen palvelun. Pidämme korkeassa arvossa hyvää työmoraalia, niinpä osaava henkilöstömme on luotettavaa, ystävällistä ja rehtiä. Pistämme itsemme täysillä likoon joka tehtävässämme ja seisomme työmme takana, varmoina laadustamme ja ammattitaidostamme.

Tavoitteet

Yrityksemme erikoisalana on korkealaatuinen viemärialan osaaminen, jonka perustana ovat henkilökunnan vankka ammattitaito, kattava tietotaito ja laadukas kalusto. Tavoitteenamme on nopea, joustava, asiakkaan tarpeisiin mukautuva ja monipuolinen palvelu, vastuullisuus ja työnjälki, jota kelpaa kehua. Asiakastyytyväisyys ja hyvin tehty työ kertovat toiminnastamme.

Seuraamme ja mittaamme tavoitteisiin pääsemistä ja viestimme niistä aktiivisesti. Vaikka olemme tyytyväisiä työhömme, asetamme aktiivisesti uusia tavoitteita, että toimintamme pääsee kehittymään kulloisenkin tilanteen tarpeita vastaavaksi.

Asiakkaat

Asiakkaanamme olet meille tärkeä. Teemme työtämme juuri teitä varten. Selvitämme ja tunnistamme asiakkaidemme toiveet ja vaatimukset, viestimme ne henkilöstöllemme ja alihankkijoille sekä varmistamme, että ne täyttyvät toiminnassamme. Haluamme tuottaa parhaan mahdollisen palvelun viemärialan tarpeisiin, olipa toimeksiantajana yksityinen tai yritys, pientaloasukas, taloyhtiö, kunta tai kaupunki. Meille jokainen asiakas on arvokas.

Ympäristö

Ympäristönsuojelu on ennaltaehkäisevää toimintaa, jonka avulla estetään saastumista ja pidetään ympäristö toimivana ja hyvänä. Arvostamme ympäristötietoisuutta ja huomioimme ympäristönäkökulmat kaikessa toiminnassamme. Pyrimme omalla toiminnallamme minimoimaan kaikki ympäristövaikutukset, joihin itse voimme vaikuttaa, ja koetamme lisätä tietoisuutta oikeista toimintatavoista yhteisen ympäristömme hyväksi.

2337+
Tyytyväistä asiakasta
9170+
Tehtyä
työtilausta
20*
Oman alansa ammattilaista
24/7
Apua saatavilla

Juuri sinua varten

Suomen Viemärihuolto Oy pyrkii erottumaan muista alan toimijoista edukseen. Meidän kanssamme tehdyt sopimukset pitävät, työt hoituvat reippaasti ja sujuvasti, eikä ammattitaidosta tingitä. Luotamme siihen, että työmme laatu ja jälki puhuu puolestaan. Tyytyväinen asiakas on paras käyntikorttimme ja avain menestykseemme.

Kun valitset meidät, voit myös vakuuttua siitä, että ympäristö ja luonnon hyvinvointi on huomioitu tarkasti. Huolehdimme viemärijätteen ja kaivojen tyhjennyksen tuottaman loan uudelleensijoituksesta ympäristöä kuormittamattomalla tavalla siihen asetettujen säädösten mukaisesti.

Suomen Viemärihuolto ja toimintatapamme

Kun tarvitset ripeää viemärialan osaamista, meiltä löydät etsimäsi! Ota yhteyttä, niin neuvotellaan juuri sinun tarpeisiisi sopiva palvelu. Olemme täällä juuri sinua varten.

Tarvitsetko apua viemäriasioissa? Ota yhteyttä